keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Peukalonreiällä varustetun hihansuun ompelu

Kertoessani valmistuneesta merinovillaisesta aluspaidasta lupasin kertoa myös tarkemmin miten peukalonreikä ommellaan hihansuuhun. Jo siitäkin syystä ajattelin tämän tehdä, kun en aiheesta itse heti ainakaan ohjetta löytänyt. Otin tehdessä työvaiheista kuvia ja jaan nuo niksit tässä postauksessa.



1. Leikkaa sopivat nelikulmaiset palat venyvästä kankaasta. Minulla sopiva oli 300*190 mm. Hihansuita on tavallisesti ihmisellä kaksi, joten tarvitset kaksi palaa.

Tästä se lähtee.

 2. Taita kangas pitemmän sivun yli. Saat lämpimän hihansuun, jossa kangasta on kaksin verroin, eli kaksin kerroin.

Kangas kaksin kerroin. Kangas kaksin, kerroin. Kerroin kahdella, koska hihansuitakin on kaksi.

3. Ompele vastakkaiset avoimet sivut siksakilla reunaa pitkin umpeen. Merkitse jälki esimerkiksi 80 mm avoimen pussin suusta juuri siksakattuun reunaan. Avaa pussi ja kiinnitä nuppineuloilla siksakatut reunat päällekkäin oikeat puolet vastakkain ja ompele avoimesta pussin suusta merkintään asti suoraan.

Ompelu päättyy tuohon saksien terien väliin jäävän kolmion kohdalle.

4.  Käännä kangas nyt ympäri oikein päin ja tulos on alla olevan kuvan kaltainen. Nyt peukalonläpi vielä viimeistellään siksakkaamalla vierekkäin laitettujen kankaiden yli muutama edestakainen veto parin sentin matkalta.

Peukalon mentävä viilto vielä sulkematta reiäksi.

5.  Onnittelut! Hihansuu on valmis kiinnitettäväksi paitaasi. Nyt vaan enää se toinen samaan tapaan...

Valmis hihansuu.

Jos ei tällä ranne pysy lämpimänä niin antaa olla kylmä sitten...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!