tiistai 27. helmikuuta 2018

Kaavoja lähdössä postiin




Taas lähtee nippu valmiiksi leikattua kaavapaperia ohjeteksteineen postilla huomenna asiakkaalle, joka haluaa itse tehdä oman anorakkinsa, vastaavanlaisen kuin minä tein kolme vuotta sitten. Edelleen tuo takki on ahkerassa käytössä. Kuvia täällä.

Tällä halusin muistuttaa, että kaavoja tekemiini juttuihin on pyytämällä edelleen saatavissa ja palvelun hintaan sisältyy itse kaavojen lisäksi aina tarvittava määrä ohjausta sähköpostin välityksellä, materiaalimäärät ja lisäksi vinkit, että tuotos on mahdollista saada tehtyä. Kädestä pitäen en valitettavasti pääse auttelemaan, mutta kaikin voitavin keinoin olen tietenkin heille apuna, jotka itse haluavat varusteitaan tehdä. Kannattaa muistaa myös tekemäni ohjeet, joita blogista saa ladattua.

Tietenkin näitä samoja ja muita valmistan yritykseni nimissä myös heille, jotka eivät halua itse kaivaa ompelukonetta esille, joten kannattaa ihmetellä tekemieni varusteiden listaa ja tiedustella hintaa kustomoituna se, mikä tahansa se sitten onkaan, omiin tarpeisiin soveltuvana käyttövalmiina kapisteena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!