keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Brännbergsbacken, Espoo 27.12.2017

Pitkäjärvi.

Joulun aika on mennyt perheen osalta enemmän tai vähemmän tautien kourissa, mutta tänään oli parilla lapsella ja itsellä sen verran hyvä meininki, että poikkesimme katsomaan Brännbergsbackenilla  aluetta (karttalinkki) Pitkäjärven rantamailla Espoossa. Alueella piti olla myös luolia jyrkänteitä. Kiintoisaa!


Autolle en oikein tahtonut löytää paikkaa, mutta johonkin tien laitaan sen lopulta vaan jätin. Sitä ennen olimme koukanneet jo Pitkäjärven uimarannallakin (karttalinkki) katselemassa järvelle. Laulujoutsenpariskunta siellä vielä odotteli talven tuloa. Jo syyskauden viides lumipeite uhkaa sulaa, eikä enää edes hyvällä tahdolla voikaan väittää, että täällä koko maan peittävä lumipeite olisi. Paljonkohan sitä lunta olisi, jos olisi sen muutaman asteen viileämpää ollut ja kaikki olisi tullut lumena mitä tässä nyt parin kuukauden aikana ensimmäisten ensilumien jälkeen on saatu...? Kapea soiro Suomea on enää lumetonta ja täällä sitä nyt sitten ollaan. Viimeisin lumipeite kesti peräti pari viikkoa maassa.

Pitkäjärvi lienee jokseenkin kauttaaltaan ohuessa jäässä, mutta jään päällä on vettä. Vesi on varmasti 20-30 senttiä normaalitasoa korkeammalla ja veneet vähällä lähteä maista matkoihinsa niiltä, jotka  eivät ole niitä kauemmas vetäneet.


Näkymä Pitkäjärven uimarannalta järvelle.

Kävelimme runsaan kilometrin kierroksen Brännbergsbackenilla kallioiden päällä ja sitten koukaten alakautta ja luolien kautta takaisin päin. Kalliot osasivat olla liukkaita ja helpommalla pääsisi, kun kesäaikaan tuolla kuljeskelisi. Lähti siellä rinteessä kerran oikein kunnolla allekirjoittaneelta jalat altakin. Ei paljon varotellut etukäteen. Muutama luola sieltä jyrkänteiden reunamilta löytyi. 

Alla kuvat reissusta.

Näkymä talojen yli pelloille.


Tuli mieleen Me metallinetsijät -sarja, kun metsässä hiippaili tyyppi metallinpaljastimen kanssa.

Pitkäjärvi..

Jyrkkä  jyrkänne.

Sammalpinta vuotaa runsaasti vettä.

Lippa.

Isompi luola, mutta ei ollut nyt  järkevää sinne kiivetä.

Pikkuluola.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!