Velhoveden reitti pyörällä 7.7.2017

Kolmannen, vaan ei viimeisen, kesälomapätkäni viimeisen arkipäivän käytin pyöräillen Uudenkaupungin Velhoveden ympäri. Velhovesi on makean veden allas, joka rajoittuu saariin ja tehtyihin sulkuihin. Alunperin patoaminen on tehty Ukin lannoitetehdasta varten 60-luvulla, mutta tällä hetkellä suurempi kuluttaja taitaa olla seudun asukkaat, sillä Uudenkaupungin lisäksi tuosta altaasta ottaa juomavetensä muutama muukin lähiseudun kunta. Samasta vesialueesta on kyse, mutta järven pohjoisosaa kutsutaan Velhovedeksi ja eteläosaa Ruotsinvedeksi.

Olenhan minä Velhoveden ympäri mennyt useasti, mutta en koskaan aiemmin polkupyörällä. Varsin tuttuja ovat myös monet tuon reitin ympärillä olevat luontokohteet. Pari kertaa olen käynyt Liesluodossa, kerran päiväseltään ja kerran yöretkellä lapsen kanssa. Lepäisten kärjessä ramppaan lähes jatkuvalla syötöllä, Kammelassa käyn heittämässä silloin tällöin uistinta ja onpa Pyhämaan Pamprinniemikin tuttu paikka. Ainiin, ja keväällä kävin katsomassa Kammelassa olevaa lintutorniakin! Siitä jäi kuvat näköjään julkaisematta, mutta maininta reissusta löytyy täältä. Olisi siellä vielä toki uuttakin metsäistä nähtävää, mutta jätin tällä kertaa poikkeamiset metsän puolelle väliin ja pyöräilin vaan.

Pääreitillä on mittaa noin 50 kilometriä, mutta minulle kilometrejä kertyi polkien hieman päälle 60.


Reissu alkoi aurinkoisena perjantaiaamuna yhdeksän aikaan Uudenkaupungin Pietolasta. Virallinen reitti alkaa Santtiosta (katso reittikartta tästä linkistä), joten polkaisin ensimmäisenä pari kilometriä sinne... Santtion ja Hiun suunnalla rakennetaan tällä hetkellä aika paljon, koska autotehtaalla menee lujaa ja porukka muuttaa joukolla länsirannikolle. Ohitin alkumatkalla päiväkotityömaan.

Merimiehenkatua.

Velhoveden opastekyltti.

Ukin työmaita.

Metsämansikoita tien laidassa. Omituista, että en syönyt yhtään.

Kevyen liikenteen väylää meren tuntumassa.

Alkumatkalla on kevyen liikenteen väylä, mutta se loppuu Karhuluodon kohdalla ja sen jälkeen matka jatkuu kymmeniä kilometrejä maantien reunassa. Onneksi tiet ovat verrattain hiljaisia liikenteeltään. Karhuluodon paikkeilta aukeaa reitin ensimmäiset näkymät makeanveden altaalle. Samaan aikaan merinäkymät aukeavat vasemman käden puolella. Ei hassumpaa. Karhuluodossa on myös uimaranta, jossa olen käynyt useaan otteeseen, mutta en tällä kyseisellä reissulla (karttalinkki).

Ruotsinvesi.

Vauhdista napattu kuva.

Suolaisen ja makean veden erottava kannas.

Lepäisiltä (karttalinkki) kurvasin pyöräni kohti Lyökkiä. Asfaltointi puuttui muutaman kilometrin matkalta mutta mikäpä siinä kovapintaista soratietäkin oli cyclocrossilla polkea eteenpäin. Korsaaren kohdalla on sellainenkin harvinaisuus kuin tasoristeys veneitä varten asetettujen kiskojen vuoksi. Tuolla kohdalla voi siis kiskoa paattinsa kelkalla merestä makeanveden altaaseen ja takaisin, tai toisin päin. 

Lainaus Velhoveden reitin sivuilta: "Korssare Juhanssonill ol kovaste vuatavaine ruuhe, ja hän auskaroitt siit vett pois lähtesäs Kalarannast kotti. Siihen tul joku tuttavist ja kysy: "Vuataks snuu ruuhes?" "Vuataski, mutt kon tule sisäll", harmittel Juhansson."

Lepäisten ja Lyökin tien risteys.

akpoika pyörälenkillä.

Venekelkka.

Tasoristeys.

Hiekkatietä.

Paatti ja kapea näkymä ulkomerelle.

Kammelan kylään saapumassa.

En itseasiassa tiennytkään, että Kammelassa on kauppa, mutta sen huomattuani tien laidassa poikkesin toki jäätelölle. Liekö ollut mökkiläisiä vai paikallisia, mutta aika olutpitoisia oli muiden asiakkaiden ostokset heti aamutuimaan. Mukava pikkuputiikki se kuitenkin oli ja mielelläni sitä muutamalla eurolla tuin. Kokiksen ostin jäätelön kaveriksi.

Kyläkauppa.

Vähän evästä.

Kammelan siltaa olen ihmetellyt monesti, että miksi siinä ei ole sulkuportteja. Asiahan selviää kartalta katsottuna hyvinkin nopeasti, mutta onpa jäänyt karttaa katsomatta sillä silmällä aiemmin. Kyseessä ei ole siis makeanvedenaltaan ja meren välinen kannas, vaan norjalaistyyppinen merestä työntyvä vuono. (karttalinkki)

Oli muuten jokunen uistin killumassa Kammelan sillan viereisistä sähköjohdoista, kuten alla olevasta kuvasta on nähtävissä.

Uistimia roikkumassa.

Kammelasta suuntasin eteenpäin ja koukkasin Pyhämaan keskustaan pistona. Ajatus oli käydä kahvilla, mutta kävinkin vain Pyhämaan kyläkaupasta hakemassa porevettä, kun en tajunnut, että vastapuolella tietä olisi myös ollut se kahvila. Pidin itseäni puusilmänä, kun vasta lähtiessä asian tajusin.

Pyhämaa.

Ohrapelto.

En tankannut saunakarhuja.

Merikotka kaarteli taivaalla.

Heinäisten kohdalla lauleskeli ruokokerttuset ja se oli minun 132. lintulajihavainto tälle vuodelle.

Luulin, että loppumatkan rapiat 20km olisi vain ajelua Ukin ja Porin välisellä tiellä, mutta luulo ei ollut tiedon väärti. Reittihän kurvasi pian Radansuuhun ja viihtyisille pikkuteille. Mukavaa poljeskeltavaa, eikä tietä 196 tarvinnut ajaa kuin muutama kilometri. 

Kukkasia tien poskessa.

H niinku Heinäinen. Kirjaimellisesti.

Risteys tielle 196.

Radansuun tie.

Heppoja.

Pikkuinen mylly. Tässä on ollut mylly jo 1500-luvulla.

Sirppujoki.

Omituinen kuva pääskysestä.

Velhoveden reitti olisi kääntynyt Santtioon, mutta minulla oli parempi suunnitelma. Pyöräilin suoraan Ukin keskustaan ja menin Pakkahuoneelle munkkikahville. Ette edes arvaa kuka istui viereisessä pöydässä? 

Kummolan Kalehan se siinä. Oli lähtenyt porukalla vierasvenesatamaan kahville enkä voinut olla tunnistamatta. Ajattelin vielä kysäistä, että mikä se nyt oli se juttu niiden Suomen MM-kisalippujen hinnoittelun kanssa, kun lipuista sai pulittaa itsensä kipeäksi, mutta annoin asian nyt kuitenkin olla. 

Joka tapauksessa tämäkin pyöräretki oli hyvä päättää Pakkahuoneelle. Tästähän on muodostumassa jo perinne.

Velhoveden reitti menisi tästä Santtioon. Minä en.

Ruokolanjärven suihkulähde.

Ukin junarata ja keltamaksaruohot.

Huomattava määrä veneitä.

Tähän on jy