keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Quilt-projekti 4: Ompelut untuvien täyttöön asti

Pari-kolme viikkoa sitten ompelin Quilt-projekti 4:n viltinpätkän sellaiseen vaiheeseen, että seuraavana on vuorossa untuvien pöllytys. Sen jälkeen homma on ollut ns. holdissa, mutta tästä on hyvä jatkaa. Alla muutama kuva työvaiheista tähän mennessä.
Tingin leikkaamisesta ja ompelemisesta reilun metrin ja käänsin tämän reilut 2 metriä pitkän kankaan kaksin kerroin. Sitten leikkasin ylimääräiset pois siten, että viltille jäi suunniteltu leveys. Harvinaisen nopeasti olin päässyt vaiheeseen, jossa saatoin aloittaa untuvaosastojen välilokeroiden tekemisen.

Kangas kaksin kerroin.

Leikkelin siis verkkosoirot väliosastoihin...



Kiinnitin välisoirot sopivin välein kankaaseen...


Ompelin ne kiinni ensin toiseen puoleen...


Ja sitten toiseen puoleen.



Ehkä olisi kuitenkin kannattanut tehdä kahdesta eri puolikkaasta, koska välisoiron loppupätkän ompeleminen osoittautui hankalaksi, mutta tuli se näinkin tehtyä. Nyt lokerot ovat toisesta reunastaan avoinna ja siitä suoritan seuraavaksi untuvien sullomisen sisäpuolelle jonain sopivaksi katsomanani iltana. 

Onpahan siis tämäkin homma jo vähän vireillä, vaikka joku hätäisempi jo varmaan luuli, että olisin unohtanut koko jutun. Seuraavia yöreissuja vaan täytyy nyt tovi odotella, joten kiirettä tällä projektilla ei ole, kun tässä on tähdellisempääkin odotettavaa parhaillaan...

Lisää kuvateksti

4 kommenttia:

  1. Ihailtavaa ahkeruutta. Meikäläisen ompelusaldo viime viikolta on angorvillapöksyjen paikkaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ompelusaldo näyttää pyöreää nollaa parin viikon ajalta ;-) Pitäs taas joku päivä ahkeroitua.

      Poista
  2. Moi Aki. Heitin sulle haasteen ja "Liebster Award" palkinnon Vilzun retkiblogissa @ vilzu.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Morjes! Okei, täytyypäs mulkasta mikä juttu se on... :-)

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!