keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Kaasukeittimen huolto

Letkullinen Retki-kaasukeitin.
Olen omistanut kuvassa näkyvän Retki-kaasukeittimen noin 10 vuotta. Pari viikkoa sitten Utön reissulla se ei pihissyt ja mietin, että onko todella niin, että aika on siitä jättänyt. Toisaalta tuntui omituiselta, että miten se yhtäkkiä hajoaisi, kun ei noissa nyt kummempaa tekniikkaakaan oikein ole. Ja niinhän se oli, että vielä siitä sai kalun. Tarvittiin vain vähän huoltoa. Ensimmäisen kerran. 



Letku ja piezo irti. Tässä näkyy myös keittimen painot.

Levitin pahvit keittiön pöydälle ja nipstongeilla nappasin vähän enemmän osia keittimestä irti kuin mitä sain retkiolosuhteissa. Selvitin tukkiutuneen osan kiinnittämällä letkun kaasupulloon ja kokeilemalla millä setillä kaasu pääsee läpi. Selvisi, että pelkästä letkusta pihisee, mutta sen jälkeen oleva suutinosa oli tukkeessa.



Tämä osa oli tukossa. Tässä jo palikat menossa takaisin paikoilleen.

Yritin avata osaa ensin nuppineulalla, mutta eihän se pieneen reikään mahtunut. Muutakaan ei ollut sorkkimista varten, joten keksin sitten yrittää puhaltaa osan läpi vettä ja muutaman puhalluksen jälkeen vesi alkoikin suihkuamaan ulos! Kun kerran vedenkin sai sieltä läpi menemään niin menihän sieltä sitten kaasukin... 

Tämän huollon olisi periaatteessa pystynyt tekemään retkelläkin letkun läpi vettä, tai kenties vain ilmaa, puhaltamalla, jos nokkeluus olisi siellä riittänyt. Mutta eipä siinä. Tulipahan kuntoon nyt sitten kotioloissa.


Kasattu keitin. Jätin piezon välistä, kun ei sitä oikein tule käytettyä, kun on kuitenkin retkellä aina tulentekovälineet jossain taskussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!