lauantai 30. syyskuuta 2017

Keittotaso risukeittimen päälle

Tuli pakottava tarve jatkaa keittimen kehittelyä.

Kaverin keitin toimi Kurun retkellä aivan liian hyvin verrattuna omaani! Niin ei saa olla.



Kuva kaverin risukeittimestä.



Keitin on toteutettu melko paljon eri tavalla kuin omani, mutta pääsyy tehoeroon oli ilmeinen. Omassani ei ollut nimittäin tuota verkkoa nostamassa kattilaa reilummin irti keittotölkin yläpinnasta. Kenttäpakin kanssa ongelma ei ollut niin suuri, mutta pyöreä kattila sulki liekkien ulospääsymahdollisuudet liiaksi.


Sattumalta törmäsin youtubessa erääseen "how to make a hobo stove" -videoon (niitähän on siellä vaikka kuinka) ja inspiroiduin kokeilemaan hieman toisenlaista ratkaisua, joka näytti tukevammalta kuin verkko kantillaan. Siihen tarvitsin rautalankaa tai vastaavaa. Tutkailin omat romulaatikkoni, mutta en löytänyt sopivaa. Sitten hiippailin viemään lopullisesti kulahtaneet muckbootsini (pohja halkesi oikean jalan kengästä päkiän kohdalta poikittain kokonaan poikki Kurussa.. En sitä enää korjaa) roskiin ja samalla syöksyin metallinkeräyslaatikkoon tonkimaan mahdollisia raaka-aineita keittimeeni. Sieltähän yleensä löytää kaikki risukeittimeen tarvittavat ainesosat.


Löytö! Vanhan kaasugrillin ritilä.

Roskiksesta löysin juuri etsimäni romun, vanhan kaasugrillin ritilän!

Työkalupakista otin esiin peltisakset, pihdit ja metalliporan. Muuta ei tässä hommassa tarvittukaan, paitsi hieman sormivoimia. Napsuttelin pihdeillä muutaman langan irti hitsauksistaan ja taivuttelin alla olevan kuvan mukaiset osat. Peltisaksilla sai sen verran painettua leikkauskohtaa montulle, että sen jälkeen pihdeillä vääntämällä lanka katkesi oikeasta kohdasta.




Tuon jälkeen porasin viisi reikää risukeittimen yläreunaan siten, että yksi väli jäi leveämmäksi tikkujen syöttämistä varten. Sitten vain pujotin keittotason rautalangat paikoilleen. Tasosta tuli varsin tukeva ja sen saa helposti purettua pois pakkaamista varten. Painoa tuli lisää 50 grammaa ollen nyt 277 g kaikkineen.


Keittotaso.



Ps. Vanha juttu. Mitä lie klikkasin, että pomppasi uudeksi postaukseksi.. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!