keskiviikko 26. elokuuta 2015

Risukeittimen valmistus ja ensimmäinen koepoltto

Risukeittimen tarveromut.

Aloitin virittelemään omaa risukeitintä. Ennakko-oletuksena oli, että tuossa olisi toimiessaan hyvä tapa lämmittää ruokaa ja vettä eräolosuhteissa varsinkin paikoissa, joissa avotulenteko ei ole sallittua. Samalla olisi mahdollista keventää kaasupatruunoiden painossa, kun polttoaineet löytyisivät aina maastosta, eikä niitä tarvitsisi erikseen kantaa rinkassa.

Risukeittimen tarveaineet voi käydä dyykkaamassa vaikkapa metalliroskiksesta tai ostaa kaupasta sopivat tölkit ja syödä ne tyhjiksi ennen projektin aloittamista. Minä käytin tähän ensimmäiseen risukeitinversiooni tonnikalatölkin, isomman (halkaisija 103 mm) hedelmäsäilyketölkin ja yhden 80 millisen ilmanvaihtokanavan ulkojatkon, joka oli jäänyt yli ammuslaatikkokaminan (Postaukset tunnisteella: Ammuslaatikkokamina) tekemisestä. 

80 millisen IV-kanavan osat ovat hankalasti löydettävissä, koska kanavakokoa ei käytetä nykyään käytännössä missään, vaan pienin yleisesti talotekniikassa käytetty koko on 100 millinen. Tuon osan ostin muistaakseni Alltube-verkkokaupasta kotiovelle toimitettuna, kun tilasin muitakin tarvikkeita kaminaan vuosi-pari sitten ja siellä niitä näkyy tätä kirjoittaessa edelleen olevan valikoimissa. Keittimen tarpeet painoivat lähtötilanteessa yhteensä 199 grammaa, joista suurin osa muodostui tulipesäksi ajatellusta IV-osasta, joka oli paksumpaa peltiä, mutta toisaalta oletettavasti pitkäikäisempi.

Pohdin ensin miten saisin pohjan IV-osaan, jotta sen sisällä voisi polttaa risuja. Pyörittelin käsissäni tonnikalatölkkiä ja se vaikutti kooltaan melko passelilta, mutta osa ei suoraan mennyt sisään tai päälle. Painoin pihdeillä tonnikalatölkin kannesta jääneen reunuksen litteäksi ja käänsin 80 mm ulkoliittimen kauluksen suoraksi. Tuon jälkeen tonnikalapurkin sai painettua lievää fyysistä väkivaltaa käyttäen IV-osan päälle. Tuotos oli sopivan tiukka, mutta pohja helposti uusittavissa uudella tölkillä sitten, kun sellainen tarve tulee.

Seuraava mietittävä detalji oli kuinka tuo tulipesä kannatetaan siten, että se on mahdollisimman isolta osalta irti ulommasta tölkistä eikä täten kuumenna ulkokuorta turhaan. Ajattelin pultteja sisäosan pohjaan ja muitakin virityksiä kävi mielessä, mutta lopulta toteutukseen meni ratkaisu kääntää iv-osan kaulus vaakasuuntaan ja leikata peltisaksilla ulomman tölkin yläreunasta kannattimet tulipurkille. Alla pari kuvaa havainnollistamaan kuvailemaani työvaihetta. Tulipesä on siis kiinni ulommassa tölkissä ainoastaan yläreunan kannattimien kohdalta!

IV-osan kaulus taitettuna vaakasuoraan.
Tulipurkki kannatettuna ulomman tölkin yläreunasta.

Oletin liekkien tarvitsevan isomman aukon kattilan alle, joten piirsin viisteet ulomman purkin kannattimien viereen ja nappasin peltisakset kouraan.

Viistämisen jälkeen jäi vielä tukeva pohja kattilalle tai kenttäpakille.

Tuossa vaiheessa keitin olikin pääpiirteissään koossa. Kunnolliseen vedon muodostamiseen tarvittiin vielä ilmanottoreikiä molempien tölkkien alaosaan ja mittasin reikien paikat kahteen eri tasoon kahden sentin välein. Päätin ennen testipolttoa porata kuitenkin vain alemman rivistön reiät. Niitähän voisi lisätä helposti jälkikäteenkin. Tulipurkkiin tein pohjaan reilummin reikiä ja lisäksi IV-osan puolivälin paikkeille myös yhden rivin.


Ulomman tölkin reikien paikat merkittynä pisteillä.

Reiät porattu 8 mm terällä. Se oli isoin metalliporanterä, jonka työkalupakistani löysin.

Tulipurkin rei'itykset.

Sitten olikin aika lähteä lähimetsään koepolttamaan tehtaan tonnikalarasvat uunituoreesta keittimestä. Otin mukaani reppuun lisäksi pyöreän kattilan kansineen, puolen litran mitan ja litran vettä. Puhelimeeni latasin simppelin sekuntikellosovelluksen ajanottoa varten, kun sellaista en vakiona luurista löytänyt.


Keitin ja polttoaineet.

Polttoaineeksi noukin maasta muutaman pätkän risuja ja sytytin keittimen sisään tulet taskusta löytyneen nenäliinan ja tulitikun avulla. Aika lyhyttä pätkää piti tarjota, että risut mahtuivat kunnolla, mutta se ei ollut ongelma. Ohuita oksanpätkiä oli helppo taittaa sopivan mittaisiksi. Veto oli alkuun erinomainen, mutta heikkeni hieman palaneen aineksen lisääntyessä pohjalla. Mittasin 4 desilitraa vettä kattilaan ja laitoin tulistumaan.

Keitin liekeissä.


Ei savua ilman tulta.

Keitin kaksi kertaa 4 desilitraa hanasta otettua kylmää vettä (n. 10-15 astetta) kiehumispisteeseen ja kummallakin kerralla aikaa kului melkolailla tasan 10 minuuttia. Aikahan ei tosin ole edes olennaista, koska eihän metsässä muuta olekaan kuin aikaa. Tuli outo olo olla metsän puolella ja lääppiä älypuhelimestaan sekuntikelloa joka näytti ajan tuhannesosan tarkkuudella, mutta saipahan edes jotain aikoja vähän ylös, jotta vertailu on mahdollista myöhempiin testeihin nähden. Mitäpä ihminen ei tekisi blogissaan julkaistavan nippelitiedon eteen. Risuja piti lisäillä 3-5 minuutin välein.

Muita huomioita olivat, että ilmanottoa täytyy kasvattaa tuplaamalla alareunan reiät ja samalla lisätä reikiä myös tulikuppiin eri korkoihin, jotta ilmanotto on taattu, vaikka hiilitaso kupissa nousee. Veto heikkeni huomattavasti testin jatkuessa. Pyöreä kattilakin tölkin päällä rajoitti virtausta sen verran, että siitä yhdessä alaosan reikien osittaisen tukkiutumisen kanssa alkoi aiheutua huomattavaa haittaa testin loppuvaiheessa ja kattilaa piti nostaa ajoittain käsin ylemmäs pitääkseen liekki voimissaan. Oletettavasti kenttäpakki olisi muotonsa puolesta parempi, koska se ei peitä koko tölkin yläreunan aukkoa. Kenttäpakissahan nuotiollakin kiehuu vesi nopeammin kuin pyöreässä kattilassa. Seuraavaksi aion havaittujen kehityskohtien korjaamisen jälkeen ottaa keittoajan ajanottoon mukaan lisäksi kenttäpakin.

Positiivisia havaintoja olivat mm. tölkin sopiva halkaisija ollakseen tukevan tuntuinen, vaikka painopiste nousee korkealle päällä olevan kattilan vuoksi. Paino purkilla tässä vaiheessa on 189 grammaa, mutta toistaiseksi se on kevenemään päin, koska toisen vaiheen päivitykset liittyvät pellin lisärei'ityksiin.

Joka tapauksessa heti ensimmäisen kokeilun tuloksena voin todeta, että kulkurinkeittimen kehittelyä kannattaa jatkaa. Ilmeistä kuitenkin lienee se, että pitkää keittoaikaa vaativia ruokia kannattanee välttää risukeitinreissuilla. Kynsitulen korvikkeena tällainen menee loistavasti, jos tarvitaan vain vähän kuumaa vettä (kahvi, lisäävainkuumavesi-tyyppiset einekset yms) tai tarvitsee lämmittää jokin makkaran kaltainen ainesosa. 

Risukeittimiä on moni muukin viritellyt ja olisikin mukava kuulla, jos joku muu on vertaillut keittoaikoja erilaisilla ratkaisuilla. Minkälaisiin keittoaikoihin olet parhaimmillaan päässyt tällaisella pienistä tölkeistä värkätyllä risukeittimellä?

Tarvittujen työkalujen listalle lukeutuivat tässä vaiheessa tussi, mitta, peltisakset, siirtoleukapihdit ja sähköpora. Osien kannalta ajateltuna tämä on yksi helpoimmista kohteista hyödyntää kierrätysmateriaaleja, jolloin niitä voidaan pitää ilmaisina. Missään tapauksessa risukeittimeen ei tarvitse käyttää suuria määriä rahaa tai sen tekemiseen edes aikaa. Risukeittimen tekeminen on siis samaan aikaan helppoa, hauskaa ja halpaa!

Palaan myöhemmin aiheeseen uusien testien myötä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!