tiistai 14. huhtikuuta 2015

Paulitarpin rankinen, osa 2

Rankisprojektin ykkösosa tästä linkistä.

Eilen olisi pitänyt lukea tenttiin, eli sain hyvin jatkettua verkkoprojektia... Ompelin reilun tunnin ja sain öttiäissuojan muotoonsa. Nyt mietinnässä ovat rankisen ripustukset ja niiden toteutus. Korkeus pitäisi olla säädettävissä sekä sisältä että ulkoa. Käyn varmaan laittamassa tarpin pihalle pystyyn ja katselen miltä verkko näyttää tässä vaiheessa käytännössä, jos välähtäisi joku hyvä idea.

Tein ötökkäverkon huippuun nyt sen verran ison reiän, että keskitolpan voi jättää halutessaan verkon sisäpuolelle (suorana tai vinoon). Tällöin verkko kiristetään keskitolppaa varten huipulla olevan putken ympärille (kuva alla). Toinen vaihtoehto on laittaa keskitolppa vinoon verkon ulkopuolelle ja ripustaa verkko keskitolpan putken vieressä oleviin lenkkeihin. Jälkimmäinen tapa lienee helpompi pystytysvaiheessa, joskaan kumpikaan ei varmasti ole vaikea pienellä harjoittelulla. Ja pystyyhän tätä käyttämään verkkona muutenkin kuin vain Paulitarpin alla, esimerkiksi puulaavulla tms.

Keskitolpan putki.
Vino keskitolppa Hikivuoren huipulla syksyllä 2014. Ei ollut ötököitä, mutta tuohon olisi rankinen käynyt hyvin.
Rankisen saumaa...

Rankisen saumaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!