maanantai 23. helmikuuta 2015

Yö laavussa 21-22.2.2015

Istuskelua iltanuotiolla.

Viikonloppuna tuli toinen yö helmikuulle ulkoilmassa. Testasin isän noin vuosi sitten rakentamaa laavua lapsen kanssa. Mukava paikka yöpymiseen ja nuotiolla istumiseen! Joku tarkkasilmäinen ehkä huomaakin myös kankaan laavun oviaukon reunassa. Kangas liikkuu kiskoilla ja sen voi vetää oviaukon suulle tuulelta ja/tai hyttysiltä suojaamaan tarvittaessa. Sellainenhan voisi olla kaikissa laavuissa!

Muhjua ynnä muuta sellaista metson hakomismännyn alla.
Päivällä tuli käytyä metsässä kävelemässä. Uutena tuttavuutena kotipaikkani lähettyville on viime vuosina pesiytynyt metsoja uudestaan. Kahtena tai kolmena edellisenä syksynä olen metsästäessäkin nähnyt metson tai pari, parhaimmillaan jopa haulikkohollilla. Olen kuitenkin jättänyt ampumatta, koska toivoisin suuresti kannan vahvistuvan, vaikka metsolle suotuisat metsät onkin pirstaloitu täysin avohakkuilla. Ehkäpä metso pikkuhiljaa tottuu uusiin elinympäristöihinsä, kun on pakko. Minä en avohakkuisiin totu.

Erään männyn alla oli runsaasti neulasia, metson jätöksiä ja oksan pätkiä. Kyseessä on melko nuori petäjä, jonka metso on kelpuuttanut hakomishongakseen. Muotkalla olen myös muutaman kerran törmännyt vastaaviin jälkiin, mutta kotiseudullani tämä oli ensimmäinen kerta.

Kuusen parta.

 

Kalan ruoto.

Aiemmat #twonights -haasteen jutut:

Pakkasyö Ammejärvellä 14-15.2.2015
Seitseminen 9-11.1.2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!