Pakkasyö Ammejärvellä 14-15.2.2015

Mikään ei ole parempaa kuin retkeillä oman jälkikasvun kanssa! Vietin 14-15.2 hyytävän yön kolme vuotiaan lapsen kanssa Ammejärven laavulla.  

Lähdimme paikalle pikkupakkasessa lauantai-iltana ja kävelimme pimeässä hyvin lumeen tallaantunutta (ja liukasta) polkua pitkin yöpaikkaamme. Minulla oli rinkassa käytännössä kaikki tarvitsemamme varusteet ja pelkästään yhden yön takia rinkan paino nousi 17 kiloon. Eihän se tunnu missään, mutta pakkaaminen oli tilaa vievien makuupussien ja alustojen takia haastavaa 65 litraiseen.

Oli luvattu kylmä yö ja siksi otinkin kaikki liikenevät makuupussit matkaan ja runsaasti vaatteita parhaalle retkikaverilleni. Olisi tosin ollut hyvä pitää huolta myös omien varusteiden riittävyydestä... Kotipihalta lähtiessä ja retkeilypolun parkkipaikalla varmistin lapselta, että haluaako hän varmasti yöksi metsään. On tärkeää varmistua, että lapsi on lähtiessä innostunut retkestä. Muuten on parempi jäädä kotiin, koska varsinkaan tässä asiassa pakottaminen ei hyödytä ketään.

Polkureitillä oli pari kapeaa avonaisen puron ylittävää kaiteetonta pitkospuusiltaa, jotka karmivat minua aina, kun on lapsi mukana. Kädestä ei pysty pitämään kapealla reitillä vaarantamatta molempien tasapainoa. Käskin olla hyvin tarkkana ylityksen kanssa, että ei käy vahinkoja. Se kai se on isän velvollisuus siinä kohdassa... Ne ovat minulle näiden reissujen jännittävämpiä hetkiä, joten olen suunnitellut toimintatavan mahdollisen putoamisen varalta; lapsi kiireesti pois vedestä keinolla millä hyvänsä, kuivat vaatteet ylle molemmille, lapsi makuupussiin ja juoksujalkaa lähimpään lämpimään paikkaan. Muut varusteet jättäisin polun varteen ja hakisin myöhemmin. Kai ihan perusjuttuja, mutta on hyvä olla joku toimintasuunnitelma, kun tiedostaa jonkun riskipaikan etukäteen. Lapseni ottaa ne kohdat kyllä rennon rauhallisesti sanoen "no en mä tästä isi nyt mihinkään tipahda, mähän meen ihan varovaisesti"...

Matkaa parkkipaikalta leiriin tuli noin kilometri. Loppumatkasta vastaan tuli mies kahden lapsen kanssa ja he sanoivat, että laavulla pitäisi olla vielä hiillos kuumana. Siellähän se vielä kyti ja sain helposti ilman tulitikkuja tulet uudestaan syttymään. Asetuimme taloksi pohjoisempaan laavuun ja aloin paistelemaan iltapalaa nuotiolla alumiinisessa paistinpannussa. En ole aiemmin tehnyt lettuja tulilla alumiinipannulla, mutta hyvinhän se onnistui. Ei edes tarttunut kiinni, kun oli tippa öljyä pohjalla. Sokeria vähän pintaan ja kyllä maistuivat räiskäleet metsässä hyviltä!

Lettuja iltapalaksi.

Iltapalan jälkeen kello oli yli yhdeksän ja väsymyksestä päätellen oli nukkumaanmenoaika. Iltatoimien jälkeen menimme molemmat makuupusseihimme. Lapsi oli niin väsynyt, että nukahti pian, kun juttelin hänelle jotain retkijuttuja rauhalliseen ääneen. Minulla meni hieman kauemmin saada unen päästä kiinni, mutta ennen yhtätoista vetelimme jo varmasti molemmat sikeitä.

Kersantti Ihanajärvi.

Yöllä heräsin kolmen aikaan kummallisiin ääniin. Epätasaisin väliajoin kuului tikittävä ääni rytmiltään vähän niin kuin joku vetäisi keppiä hitaasti hirsiseinää pitkin ylös alas. Kuulostelin aikani ääntä ja kävin sitten pihalla asioilla kuusen juuressa. Samalla tutkailin laavun ympäristöä yrittäen päätellä mikä äänen piti. Epäilin jotakin pientä eläintä, esimerkiksi oravaa. Todella omituinen ääni. Kun hiippailin ulkosalla, ääntä ei kuulunut, mutta se jatkui sitten, kun ajastaan pääsin takaisin makuupussiini ja olin ollut hetken paikallani. Aloin vain jälkikäteen pohtimaan, että asustaakohan laavun hirsissä kuolemankello...?

Ulkona kävellessä pakkanen oli kiristynyt illasta todella tuntuvasti, joten päätin hakea vajasta sylillisen klapeja ja sytyttää nuotion luomaan edes lämmintä valoa laavun kattoon. Lämmitystarkoitukseen olisi tarvittu huomattavasti isompi nuotio tuollaisella laavulla. Tarpin tai kangaslaavun kanssa riittäisi paljon pienempi, kun tulet saa lähemmäs ja kankaan pintakin on sisäpuolelta lämpösäteilyä heijastavaa käyttämissäni majoitteissa. Yöllä oli upea selkeä tähtitaivas! Kun tuli loimusi laavujen välissä ja olin kömpimässä takaisin makuupussiini, lapsikin heräsi ja nousi istumaan. Hän sanoi, että "Onpa tosi hieno nuotio!" ja köllähti takaisin nukkumaan mennessä "hirmuisen pehmeäksi" kuvaillelleen solumuoville. En tiedä mahtoiko hän oikeasti olla hereillä vai puhuiko unissaan... Jotain hourailua se solumuovin kehuminen pehmeäksi oli vissiin jo illallakin.

Viiden aikaan heräsin uudestaan ja heittelin vierestäni kosteita valmiiksi pilkottuja puun pätkiä hiipuneelle hiillokselle. Hetken päästä välähti ja tuli leimahti uudelleen. Sen verran kuuma oli tulipadan pohja vieläkin. Tässä vaiheessa alkoi varpaissa tuntua viileältä ja siitä herääminen varmaan johtuikin. Olin unohtanut ottaa itselleni villasukat mukaan ja kiristyvä pakkanen alkoi purra jo jalkopäädystä. Muuten oli kyllä mukavan lämmin. Pitäisi muistaa huomioida myös oma tarkenemisensa eikä pelkästään miettiä mitä lapsi tarvitsee päälleen taretakseen yön yli! Pian nukahdin uudestaan ja heräsin vasta puoli kahdeksalta lisäämään jälleen puita pesään. Samalla nousin pois makuupussista.

Laavun pihamaata.

Jälkikasvukin heräili pikkuhiljaa ja toimitin hänelle aamupalan makuupussiin. Tein isot tulet ja nostin lapsen lähemmäs laavun reunaa ja nuotiota, että hän pysyisi lämpimänä aamupalan ajan. Pakkasta oli 16 astetta. Pillimehun pilli jäätyi umpeen aina juomisten välissä ja jäät piti puristella pois ennen seuraavaa imaisua. Itsellä oli muuten lämmin, mutta makuupussissa jäähtyneet varpaat ottivat aikansa lämmetä kylmässä kengässä. Aamupalan jälkeen pistimme leirin pakettiin ja lähdimme paluumarssille.

Ammejärvestä Kortejärveen laskeva puro.

Kortejärvi. Panoraamasta puuttuu osa, koska kameran akut loppuivat.

Oli mahtavan hieno aurinkoinen aamu. Olisi ollut paljon valokuvattavaa, mutta pikakuvaaminen matkalla täytyi keskeyttää, kun kameran akut loppuivat.. Unohtui ladata ne ennen reissua. Mutta jäipä sieltä nyt jotain talteen, niin kuin yläpuolelta näkyy.

Kotiin palasimme kymmenen maissa aamupäivällä. Sellainen oli lapseni kahdeksas metsäaamu. Uudestaan pitäisi kuulemma päästä taas joskus. Eiköhän se järjesty. Uskomatonta verrata esimerkiksi varusmiespalveluksen aikaisiin leireilyihin näitä lapsen kanssa tehtyjä. Intissä joku valitti aina, mutta lapsi ei ole vielä valittanut kertaakaan. Hyvin se pienikin siellä reissussa pärjäilee, kun asiat etenevät mahdollisimman paljon lapsen ehdoilla.

Muutama simppeli pointti pienen lapsen kanssa (talvi)retkeilyyn:

- Varmista sekä itsesi (!) että varsinkin lapsen lämpimänä pysyminen

- Toimi täysin lapsen ehdoilla ja unohda kiireet (kiirehän pitää metsässä unohtaa muutenkin)

- Ole kärsivällinen ja auta lasta kaikissa asioissa

- Pysy itse rauhallisena vaikka lapsi heräisi yöllä itkuisena. Usein ongelma on hyvin pieni, mutta hän ei välttämättä osaa sitä itse kertoa. Esimerkiksi valuminen makuupussin suuaukolta pois aiheuttaa useimmiten hätääntymisen herätessä, kun ei näe mitään. Siihen auttaa lapsen siirtäminen oikeaan kohtaan ja muistuttaminen missä ollaan.

- Pysy myös muissa tilanteissa itse rauhallisena ja puhu rauhallisesti. Omalla äänenpainolla on suuri merkitys lapsen mielialaan.

- Paikaksi kannattaa valita sellainen, että reissun voi keskeyttää ja jaksaisi itse vaikka kantaa pienen lapsen pois maastosta.

- Varmista, että lapsi haluaa lähteä mukaan. Ei kannata pakottaa.

- Ota sellaiset eväät mukaan mistä lapsi varmasti tykkää.

Tämä retki liittyy osaltaan Korpijaakon #twonights -haasteeseen. Toinen yö pitäisi vielä tälle kuulle yrittää järjestää. Maaliskuulle on jo metsäöitä riittävästi luvassa (pöllöretki ja Muotkan reissu ainakin, toivottavasti), mutta tämä kuu on nyt hieman ongelmallinen... Katsotaan riittääkö aika. Tammikuun kaksi yötä maastossa vietin Seitsemisessä.